Kituntu

me!

Suomen World Visionin kummilapsihanke Ugandassa

Saara Nokelainen
ohjelmakoordinaattori




Maailmanparantaja ei ole ilonpilaaja!

Palasin kutakuinkin kuukausi sitten Suomeen Ugandasta. Tässä välissä täällä Lönnrotinkadulla on muun muassa viimeistelty uusin World Vision lehti ja valmisteltu ohjelma viime viikonloppuna vietetyille Maailma kylässä -festivaaleille. MK-viikonloppu on reilun vuosikymmenen ollut suomalaisen festivaalikesän avaaja ja menestys se oli tänäkin vuonna. 70 000 suomalaista valitsivat viettää viikonloppuaan musiikin ja maailmanparantamisen merkeissä.

Eräs argentiinalainen tuttavani kommentoi kerran kehitysyhteistyötä niin, että prosessin ei missään nimessä pitäisi olla yksisuuntainen. Siinä missä kehitysmaihin kaivataan palvelujen ja infrastruktuurin kehitystä, teollistuneisiin maihin olisi syytä tuoda etelämpää ilon kulttuuria. Väitteessä on varmasti perää. Maailma kylässä -festivaali onneksi vuosittain todistaa, että globaalin vastuun peräänkuuluttaja ei ole ilonpilaaja, päinvastoin.

MK-viikonlopun tapaiset tapahtumat ovat myös meille järjestöjen työntekijöille hieno tilaisuus kuunnella tukijoitamme. Kun on kentällä nähnyt, millaisella huolella Suomesta tulleita kirjeitä vaalitaan monissa perheissä, on todella palkitsevaa saada tavata niiden kirjoittajia.

Auttamista ei tarvitse tehdä otsa rypyssä. Globaalin vastuun kantamisen kanssa on vähän niin kuin kaikkien muidenkin ryhtiliikkeiden, parasta jälkeä syntyy, kun askeleet otetaan hitaasti, mutta vakaasti. Mieluiten hymyssä suin!

Terveisiä festareilta:

http://www.worldvision.fi/tapahtuu


April by David. A Monthly Theme. Powered by Tumblr.