Kituntu

me!

Suomen World Visionin kummilapsihanke Ugandassa

Saara Nokelainen
ohjelmakoordinaattori




Rankkoja sateita Ugandassa

Ugandan kummeille tiedoksi, aluekehitysohjelmiemme lapset ovat kunnossa. Maailmalla uutisoidut mutavyöryt ovat koskettaneet itäisen Ugandan kyliä Mt. Elgon -vuoren kupeessa. Kymmeniä ihmisiä on kuollut ja satoja on edelleen kateissa. Hallitus on kovan painostuksen edessä pelastustoimien ja katastrofisuunnitelmien tehostamiseksi.

Muuallakin Ugandassa tunnetaan kuitenkin sääolosuhteiden vaihtelut. Tulvia on monessa paikassa. Kituntun alueella on nyt satanut melkein viikon. Kukaan ei tiedä, onko tämä jo varsinainen sadekausi, jonka pitäisi alkaa vasta maaliskuun puolenvälin jälkeen. Aluetoimistolla mietitään, pitääkö aluekehitysohjelmien aikatauluihin tehdä muutoksia maanviljelijöiden toimintojen mukaan.

Suomessa tuskaillaan lumimääriä, täällä ihmetellään sadeaikoja. Sateet vaikuttavat suuresti ugandalaisten hyvinvointiin, sillä 80% ugandalaisista saa elantonsa maanviljelystä, ja suuurin osa viljelmistä kasvaa edelleen sateiden armoilla. Säiden vaihtelu on täällä kysymys elinkeinoista, kysymys elämästä, ja niin  - kysymys kuolemastakin. Ilmastomuutos saattaa tehdä täällä rankoista olosuhteista entistä rankempia. Esimerkiksi kahvin, maan tärkeimmän vietituotteen, viljelyalan on ennustettu pienenevän tämän vuosisadan aikana vain murto-osaksi mikäli ilmasto lämpenee pelätyt kaksi astetta.

Sateisiin emme voi vaikuttaa, mutta maanviljelijöiden hyväksi voimme tehdä jotain. Kituntussa maanviljelijöiden järjestöt ovat saaneet koulutusta. Vuonna 2004 vain 2% kituntulaisista viljelijöistä käytti uudenaikaisia viljelysmenetelmiä. Vuonna 2009 45% heistä oli ottanut käyttöön uusia menetelmiä, muun muassa lajikkeiden tehokkaan vaihtelun. Näitä kokemuksia on tarkoitus siirtää eteenpäin uudenmpiin aluekehitysohjelmiin, joissa viljelijät ovat innokkaasti lähteneet mukaan toimintaan. Mistä tulikin mieleeni, että lupasin Kirewan ohjelman Davidille lähettää Kituntusta viljelijöiden toimintasuunnitelmia kimmokkeeksi… Niitä siis kaivamaan.


April by David. A Monthly Theme. Powered by Tumblr.