Ajan ja vastuun rajat
Yritän oppia ymmärtämään ugendalaisten käsitystä vastuusta. Vaikuttaa siltä, että Euroopassa vastuu jakaantuu selkeämmin. Eilen odottelin kyytiäni, joka lopulta saapui useita tunteja myöhässä. Vaikka puhuin kolmen ihmisen kanssa, lopultakin tiedän vain kuskin juuttuneen jonnekin ajolupakirjojen byrokratiaviidakkoon. Tänään hän saapui minuutilleen ajoissa.
Kituntun ohjelmavastaava Lawrence on avannut minulle näköaloja ugandalaiseen vastuun jakoon. Hänen mukaansa Euroopassa ihminen on vastuussa lähinnä omasta työstään ja omasta perheestään. Afrikassa pyyntöjä satelee yllättävinä ajankohtina yllättäviltä suunnilta. Perheeseen kuuluu muitakin kuin isä, äiti ja lapset. Palkkasi ei ole vain sinun, vaan kuluu useiden sukulaislasten koulumaksuihin ja muihin yllättäviin kuluihin. Samoin on ajan suhteen. Koska Mpigin toimisto, josta Kituntun aluekehitysohjelmaa myös hoidetaan, saa tilansa paikalliselta yhteisöltä käyttöönsä, joskus ohjelmajohtajan on myös osallistuttava kylän sosiaalisten kiistojen selvittelyyn. Ja taas ollaan myöhässä seuraavasta kokouksesta. Se on osa yhteisvastuuta. Kaikki tapahtuu kyllä aikanaan. Mutta milloin on minkäkin aika, siinä on mzungulla vielä hieman opiskeltavaa.