Kituntu

me!

Suomen World Visionin kummilapsihanke Ugandassa

Saara Nokelainen
ohjelmakoordinaattori




Kiitokset postista ja vasikasta

Vierailimme tänään Kituntun aluekehitysohjelmassa. Sekä ohjelman hyödynsaajien että työntekijöiden innostuneisuus teki vaikutuksen minuun. Aloitimme vierailun puun alla, jossa kummiusavustajat lajittelivat kummeilta tullutta postia. Saman puun alla pidimme kokousta, ennen kuin lähdimme tapaamaan kyläläisiä. Pitkän ja kuuman päivän päätteeksi yksi naisista hyppäsi vielä autosta ja nakkasi suuren postisäkin iloisesti selkäänsä. Motivoitunutta väkeä.

Paitsi kummeille, Kituntusta lähti tänään terveisiä myös lahjakaupan asiakkaille. Tapasimme äidin, joka oli elokuussa saanut World Visionilta lehmän. Hän oli erityisen iloinen siitä, että oli saanut sukukypsän lehmän, joka oli ehtinyt jo vasikoidakin. Vasikka siirtyy aikoinaan seuraavalle perheelle. Lehmän maidosta nainen on saanut paitsi ravintoa lapsilleen myös lisätuloja, joilla kattaa lasten koulumaksuja ja mahdollisia sairaskuluja. Tästä äiti kiitteli meitä kaksi käsin.


April by David. A Monthly Theme. Powered by Tumblr.