Kituntu

me!

Suomen World Visionin kummilapsihanke Ugandassa

Saara Nokelainen
ohjelmakoordinaattori




Hyviä ja huonoja uutisia Ugandasta

Ugandan ohjelmissamme on näinä päivinä paljon pohdittavaa. Nabuyogassa tehtiin vuoden vaihteessa ohjelman neljän viimeisen toimintavuoden arviointi. Evaluaatio ssa kävi ilmi monia hienoja tuloksia. Parhaina paloina mainittakoon, että terveyteen tehtyjen panostusten ansiosta kahdeksan kymmenestä Nabuyogan lapsesta syntyy nyt ammattilaisen avustamana, kun ohjelman alkaessa tähän sai mahdollisuuden vain joka neljäs. Nabuyogan perheistä myös lähes jokaisella on nyt käytössään WC, kun se ohjelman alkaessa puuttui joka neljänneltä. Tästä on hyvä jatkaa, ja alkaneen vuoden aikana kirjoitetaankin valmiiksi seuraavan viisivuotiskauden ohjelmasuunnitelma.

Viisivuotiskauden suunnitelmia kirjaillaan nyt myös Entebben presidentinlinnassa. Ugandaa vuodesta 1986 hallinnut Yoweri Museveni julistettiin tällä viikolla Ugandan presidentinvaalien voittajaksi. Samalle maata hallinnut NRM-puolue sai myös jatkokokauden parlamentin enemmistössä. Kaikki eivät kuitenkaan ole tuloksesta tyytyväisiä. Musevenin kolmatta kertaa haastanut oppositiojohtaja Kizza Besigye on kutsunut kansan kaduille vaatimaan vaalien uusimista. Sunnuntain presidentin vaalit sujuivat poikkeuksellisen rauhallisesti maassa, jossa vaaleissa usein on epäilty  vaalivilppiä. Sen sijaan keskiviikon paikallisvaalit ovat nostaneet enemmän levottomuuksia ja erityisesti Kampalan pormestarin valinta on herättänyt vastustusta. Oppositio ei ole hyväksynyt vaalituloksia ja viikonlopun aikana nähtäneen, onnistuuko se aikeissaan mobilisoida kansaa kaduille protestoimaan.

Toistaiseksi ohjelma-alueellamme Tororossa on ollut pitkälti rauhallista. Tarkoitukseni on matkustaa Kampalaan tiistaina. Seuraava päivitys siis paikan päältä!


April by David. A Monthly Theme. Powered by Tumblr.