Vaalit eivät selvästikään ole pysäyttäneet Nabuyogan ohjelman toimintaa. Saavun iltapäivän kuumimpaan aikaan aluekehitysohjelman toimistolle. Oikeastaan olen ohikulkumatkalla tapaamaan toisaalle hiv-positiivisten kerhoa, mutta käyn tervehtimässä täällä kokoontuvia kyläläisiä. Yhdessä huoneessa kokoontuu opettajien ja vanhempien kokous, toisessa on ollut aikuisten lukutaitokampanja kerääntyminen ja pihalla valtaisa joukko vanhempia ja lapsia kuuntelee jo toista päivää malariavalistusta. Iloiseksi minut tekee myös havainto, että mukaan ovat ehtineet paikallispoliitikotkin, joilla kokouksia riittää tällä hetkellä, sillä maantaina käydään vielä paikallisvaalien viimeinen kierros. Tottahan ääniä kerätään näinkin, mutta yhteistyö paikallisten päättäjien kanssa jatkuu Nabuyogassa onneksi vaalien jälkeenkin.
Ugandan ohjelmissamme on näinä päivinä paljon pohdittavaa. Nabuyogassa tehtiin vuoden vaihteessa ohjelman neljän viimeisen toimintavuoden arviointi. Evaluaatio ssa kävi ilmi monia hienoja tuloksia. Parhaina paloina mainittakoon, että terveyteen tehtyjen panostusten ansiosta kahdeksan kymmenestä Nabuyogan lapsesta syntyy nyt ammattilaisen avustamana, kun ohjelman alkaessa tähän sai mahdollisuuden vain joka neljäs. Nabuyogan perheistä myös lähes jokaisella on nyt käytössään WC, kun se ohjelman alkaessa puuttui joka neljänneltä. Tästä on hyvä jatkaa, ja alkaneen vuoden aikana kirjoitetaankin valmiiksi seuraavan viisivuotiskauden ohjelmasuunnitelma.
Viisivuotiskauden suunnitelmia kirjaillaan nyt myös Entebben presidentinlinnassa. Ugandaa vuodesta 1986 hallinnut Yoweri Museveni julistettiin tällä viikolla Ugandan presidentinvaalien voittajaksi. Samalle maata hallinnut NRM-puolue sai myös jatkokokauden parlamentin enemmistössä. Kaikki eivät kuitenkaan ole tuloksesta tyytyväisiä. Musevenin kolmatta kertaa haastanut oppositiojohtaja Kizza Besigye on kutsunut kansan kaduille vaatimaan vaalien uusimista. Sunnuntain presidentin vaalit sujuivat poikkeuksellisen rauhallisesti maassa, jossa vaaleissa usein on epäilty vaalivilppiä. Sen sijaan keskiviikon paikallisvaalit ovat nostaneet enemmän levottomuuksia ja erityisesti Kampalan pormestarin valinta on herättänyt vastustusta. Oppositio ei ole hyväksynyt vaalituloksia ja viikonlopun aikana nähtäneen, onnistuuko se aikeissaan mobilisoida kansaa kaduille protestoimaan.
Toistaiseksi ohjelma-alueellamme Tororossa on ollut pitkälti rauhallista. Tarkoitukseni on matkustaa Kampalaan tiistaina. Seuraava päivitys siis paikan päältä!
Näinä päivinä Kituntussa jaetaan kummien viimeisiä tervehdyskirjeitä kummilapsille. Kirjoitan toimistolla lehteen juttua ja mietin kaikkia niitä ihmisiä, jotka saivat minut vakuuttuneeksi, että Kituntussa kannetaan huolta lapsista. Monesta kummista tuntuu nyt haikealta. Siksi tuntuu hienolta kertoa seuraavassa lehdessä heistä, jotka kantavat paikanpäällä vastuuta lasten tulevaisuudesta. Ahkerien aikuisten lisäksi Kituntussa on monia vastuuntuntoisia nuoria. Heille annamme nyt pallon eteenpäin.
Suomeen palattuani voin sanoa, että Ugandan matka oli jälleen todella hieno kokemus. Tai oikeastaan sarja kokemuksia. Tiistaina pääsin vierailemaan Kirewassa, jossa järjestettiin ensimmäistä kertaa maaanviljelysmessut. Tilaisuudessa viljelijät pääsivät linkittymään keskenään sekä myös esimerkiksi siemenien ja lannotteiden toimittajien kanssa. Paitsi viljelystekniikoita, paikalla jaettiin myös neuvoja terveellistä ravitsemusta varten. Tilaisuus oli ensimmäinen luokkaansa ja keräsi paljon huomiota. Paikallisviranomaisten lisäksi paikalle oli saapunut Ugandan Yleisradion toimittaja ja kuvaaja aina Kampalasta asti. Yllätyshaastatteluun pääsi Suomen koordinaattorikin!
Terveisiä tällä kertaa Nabuyogasta, jossa pääsin seuraamaan lasten terveystarkastusta. Alle 5-vuotiaiden pituus, paino, rokotustilanne sekä yleinen kunto meni muistivihkoihin, kun terveyskeskuksen mobiilipartio kartoitti nabuyogalaisten lasten terveystilannetta.
Terveisiä Kituntusta! Huomenna juhlitaan Kituntun aluekehitysohjelman siirtämistä virallisesti paikallisten käsiin. Tänään siis kokkaillaan ahkerasti keittobanaania ja kassavaa, hiotaan tansseja ja puheita. Tässä Njerun koulun tunnelmia viime matkaltani, huomenna tallennetaan lisää.
Sunnuntaina matkaan jälleen Ugandaan. Kituntun aluekehitysohjelma on tullut päätökseensä ja tostaina 9. päivä vietetään ohjelman lopettajaisjuhlia. Kehitys Kituntussa ei lopu mihinkään, mutta World Visionin on tullut aika jättää se kituntulaisten omiin käsiin. Näitä käsiä on vuosien varrella voimistettu ja saatu tarttumaan toisiinsa. Niiden ansiosta seitsemän kymmenestä kituntulaislapsesta syntyy nyt terveyskeskuksissa ja yhdeksän kymmenestä menee kouluun - tytöt yhtälailla kuin pojat. 95% kituntulaisista on nykyään vessa käytössään ja hygieniatottumukset ovat uudella tasolla: kädet pestään ja vesi keitetään lähes jokaisessa kodissa. Lisää tietoa kituntulaisten saavutuksista ja tunnelmista on odotettavissa kummien postiluukuista sekä myöhemmin syksyllä ilmestyvästä lehdestämme.
Kampalassa kääritty hihat - Älä pese käsiäsi -kampanja jalkautuu Ugandaan
Ugandan World Vision on päättänyt käyttää äntään ja vaatii kansalaiset mukaan talkoisiin lapsikuolleisuuden vähentämiseksi. Joka seitsemäs lapsi Ugandassa kuolee ennen viidettä ikävuottaan. Kaksi kolmannesta heistä menehtyy aliravitsemuksen ja malarian vuoksi.
Child Health Now -kampanja aloitettiin elokuun alussa ja sen tarkoituksena on tehdä paitsi päättäjät myös tavalliset ugandalaiset tietoisiksi siitä, mitä he voivat tehdä lasten terveyden parantamiseksi. Vanhempien vastuulla on ruokkia oikein lapsiaan ja laittaa heidät nukkumaan malariaverkkojen alle. Toisaalta terveysviranomaisten tulisi taata heille keinot suojautua malarialta ja hoitaa sen oireita.
Ugandan aluekehitysohjelmissa kyläterveystyöntekijät vievät malaria- ja ravitsemusvalistusta kyläläisille. Viimeisen puolen vuoden aikana esimerkiksi Nabuyogan ohjelmassa 1200 vanhempaa on saanut ravitsemuskoulutusta ja 800 lasta ja 400 äitiä puolestaan malariaopetusta ja hyttysverkkoja käyttöönsä.
Vuodesta 1990 Ugandassa on jo onnistuttu vähentämään lapsikuolleisuutta 175:stä 130:een jokaista 1000 alle 5-vuotiasta kohden. Vuoteen 2015 mennessä tavoitteena on vähentää lukua 53:een, joten matkaa on vielä. Lasten kuolemien mittaaminen numeroissa tuntuu aina karulta. Sen taakse ei saisi unohtua, että jokaisen numeron takana on pieni persoona, sisko, veli, tytär. Mittareita on kuitenkin käytettävä ja kehitettävä, jotta tiedämme, miten työmme etenee. Pääsemmekö lähemmäs tavoitettamme turvata jokaisen lapsen oikeus elämään.
Tällä kysymyksellä olen kuullut kenttähenkilökuntamme herättelevän kyläläisisä niin Perusssa kuin Ugandassa miettimään, mitä he tahtovat elämältään ja yhteisöltään. Vastauksina kuulee usein, ettei pysty ostamaan mitään, ettei voi viedä lapsia lääkäriin, että on haavoittuvainen kaikkien elämänmuutosten edessä, ettei pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä. On absoluuttista köyhyyttä, on suhteellista köyhyyttä, rahallista köyhyyttä, monin eri mittarein mitattavaa köyhyyttä. Käytetyimmät köyhyyden mittarit ovat Maailmanpankin 1,25 dollarin äärimmäisen köyhyyden ja kahden dollarin köyhyyden rajat, jotka kertovat siitä, että köyhällä ei ole sen enempää varoja käyttää kaikkiin tarpeisiinsa koko päivänä. YK:n kehitysohjelman UNPD:n mukaan kahden dollarin köyhyysrajan alapuolella elää 40% maailman väestöstä.
Tänä aamuna kolmepäivää ennen kesälomien alkua istuessani metrossa unihiekat silmissä mieleeni tuli hyvin konkreettinen tapa ymmärtää köyhyys. Köyhällä nimittäin ei ole varaa lomapäiviin. Ugandassa kuulin useita tarinoita äideiltä, isiltä, isoäideiltä, jotka vielä eläkeikäisinäkin huolehtivat kokonaisista katraista orvoksi jääneitä sukulaislapsia vailla toivoa lomasta. Hyvin monessa ammatissa Ugandassa myös paiskitaan säännöllisesti 12 tunnin työvuoroja kuutena päivänä viikossa. Tästä perspektiivistä ymmärtää myös palvelun verkkauden paremmin.
Minua tämä ajatus auttaa pinnistämään viimeiset tehtävät kunnes pääsen viettämään lomapäiviäni. Siispä toivotan ihanaa kesää kaikille - muistakaa nauttia oikeuksistanne ja etuoikeuksistanne!
Palasin kutakuinkin kuukausi sitten Suomeen Ugandasta. Tässä välissä täällä Lönnrotinkadulla on muun muassa viimeistelty uusin World Vision lehti ja valmisteltu ohjelma viime viikonloppuna vietetyille Maailma kylässä -festivaaleille. MK-viikonloppu on reilun vuosikymmenen ollut suomalaisen festivaalikesän avaaja ja menestys se oli tänäkin vuonna. 70 000 suomalaista valitsivat viettää viikonloppuaan musiikin ja maailmanparantamisen merkeissä.
Eräs argentiinalainen tuttavani kommentoi kerran kehitysyhteistyötä niin, että prosessin ei missään nimessä pitäisi olla yksisuuntainen. Siinä missä kehitysmaihin kaivataan palvelujen ja infrastruktuurin kehitystä, teollistuneisiin maihin olisi syytä tuoda etelämpää ilon kulttuuria. Väitteessä on varmasti perää. Maailma kylässä -festivaali onneksi vuosittain todistaa, että globaalin vastuun peräänkuuluttaja ei ole ilonpilaaja, päinvastoin.
MK-viikonlopun tapaiset tapahtumat ovat myös meille järjestöjen työntekijöille hieno tilaisuus kuunnella tukijoitamme. Kun on kentällä nähnyt, millaisella huolella Suomesta tulleita kirjeitä vaalitaan monissa perheissä, on todella palkitsevaa saada tavata niiden kirjoittajia.
Auttamista ei tarvitse tehdä otsa rypyssä. Globaalin vastuun kantamisen kanssa on vähän niin kuin kaikkien muidenkin ryhtiliikkeiden, parasta jälkeä syntyy, kun askeleet otetaan hitaasti, mutta vakaasti. Mieluiten hymyssä suin!
Lensin perjantaina kotiin ja jätin taakseni Afrikan auringon. Kolme kuukautta meni ohi nopeasti, helposti olisi viettänyt neljännenkin. Ugandassa elämä etenee verkkaisemmin, sieltä käsin näyttäytyi suomalaisellekin omituiselta kotimantereen hötkyily lentokaaoksen alla. Toisaalta kotiin päästessään ei voi kuin ihaillen ihmetellä kaiken säntillisyyttä täällä pohjoisessa. Metro saapuu minuutilleen ja tarjoilija tuo tilauksesi piirulleen. Kunhan emme vain niuiuhottaisi ja kiirehtisi itseämme väsyksiin. Afrikassa elämä on joka päivä täynnä yllättäviä haasteita, koskaan et tiedä tarkalleen mitä se tuo tullessaan. Se pitää ihmiset hyvällä tavalla nöyrinä, elämälle avoimina. Päällimäisenä Ugandasta jäi mieleen ja sydämeen juuri tuo päivien ja tuntien elämänmakuisuus. Sain kokea erilaisen elämänasenteen ja olen siitä hyvin kiitollinen. Kuten myös kotimaani säntillisyydestä. Sen tunteen toivon voivani jatkossakin välittää eteenpäin.
Eilen tapasin herra Osunan, hyvin innokkaan kirewalaisen maanviljelijän. Miehen puutarhassa oli lajeja toisensa perään. Mango-, sitrus-, avokado-, kaakao- ynnä muut puut sekä erilaiset kahvilajikkeet vilisivät listassa, kun mies esitteli meille mallitilaansa. Listasta pääsevät hyötymään myös muut kyläläiset, sillä herra Osuna kutsuu säännöllisesti muita maanviljelijöistä ottamaan oppia häneltä sekä vierailee toisten tiloilla viemässä tietoa eteenpäin. “En jää odottelemaan järjestöjä, vaan hankkiudun itsekin tiedon lähteille. Ostan uusia lajeja, kun voin ja käyn maatalousmessuilla. En halua olla mikään kerjäläinen. Viimeksi kävimme World Visionin opastamana Jinjassa, jossa ostin uusia banaanilajeja. Teette todella hyvää työtä täällä”, herra Osuna selittää minulle ja WV:n paikallisille työntekijöille. Erityisesti hän kiittelee nimenomaan tiedon tarjoamisesta ja maanviljelijöiden järjestäytymisen opastamisesta.
